Elämää totuudessa iäti jatkuvana nykyhetkenä
Voisimmeko ajatella nykyistä elämäämme iäti jatkuvana nykyhetkenä? Elämme hetkiä, jolloin tunnemme saavuttavamme tavoitteemme – kunnes mielemme alkaa etsiä uusia saavutuksia. Yhä etenevää ja ikuista kulkua. Elämän kulussa nykyhetkeä voi ajatella kuin äärettömään lukuun lisättynä yhtenä lukuna – tai äärettömyyden hetkellisenä välisummana.
Olen kokenut tämän myös omassa elämässäni. Pienet saavutukset ovat avanneet uusia mahdollisuuksia ja haasteita sitä mukaa, kun olen kasvanut ihmisenä taidoissa ja tiedossa.
”Koska absoluuttinen Jumaluus on olemukseltaan ikuista, Jumalat suhteutuvat ajallisuuteen ikuisuuden kokemuksena.” Urantia-kirja 118:1.1
Tulkintani mukaan kokemus, viisaus ja arvostelukyky ovat sidoksissa aikaan. Kehittynyt minuus kykenee hyödyntämään menneisyyden kokemusta ja käyttämään sitä viisautena nykyisessä päätöksenteossa, toiminnassa ja suunnitellessaan tulevaisuutta. Vapautuessamme nykyhetkestä kykenemme näkemään yhtä aikaa menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Urantia-kirja kuvaa tätä panoraaman kaltaisena näkymänä ajallisuuden maisemaan.
Persoonallisuuteemme kuuluu integroiva ymmärrys, joka kykenee koordinoimaan ja liittämään yhteen erilaisia käsitekokonaisuuksia, kuten ajan ja avaruuden. Ihmisellä on ajan ja avaruuden hahmottamisen kyky. Mitä enemmän tunnet ajatonta totuutta, sitä enemmän totuutta olet. Silloin ymmärrät myös mennyttä ja käsität tulevaisuutta aina vain paremmin.
Totuus on ajatonta; se ei ole koskaan kuollutta tai kaavamaista. Totuus väräjää, mukautuu ja on säteilevän elävää. Totuuteen ja faktaan kytketyt realiteetit muuttuvat käsityksiksi. Ihmisen kokemuksellinen usko antaa käsityksen Korkeimmasta.
”Jumalallinen totuus on hengessä havaittu ja elävä realiteetti. Totuus ilmenee vain korkeilla hengellisillä tasoilla, jotka merkitsevät jumalallisuuden tajuamista ja tietoisuutta yhteisyydestä Jumalan kanssa. Totuuden voi tuntea, totuuden voi elää; totuuden kasvun voi kokea sielussa, ja mielessä voi nauttia sen antaman valaistuksen tuomasta vapaudesta, mutta totuutta ei voi vangita kaavoiksi, normeiksi, uskonkappaleiksi eikä ihmisen käyttäytymisen älyperäisiksi malleiksi.” –
Urantia-kirja 180:5.2 (1949.4)
Jumala on kaiken ensisijainen aiheuttaja. Paratiisin Luoja-Pojat, kuten Jeesus Mikael sekä eri puolille koko valtavaa maailmankaikkeutta levittäytyneet lukemattomat Jumaluuden avustajat ja lapset ovat toissijaisia aiheuttajia. Vain Isä, Poika ja Henki ovat riippumattomia ajallisuudesta, eikä heille avaruus aseta ehtoja.